Yhteisvastuu 2022 kerää lasten ja nuorten auttamiseen
Vuoden 2022 Yhteisvastuukeräyksen teema on Koronapandemian seurauksista kärsivien lasten ja nuorten auttaminen niin Suomessa kuin maailmallakin. Keräys alkaa sunnuntaina 6.2.2022.
Kampanjassa nostamme erityisesti esiin noin 15–19-vuotiaita nuoria, joista löytyy merkittävä määrä etäopiskelun ja eristäytymisen haasteista kärsineitä sekä yksinäisyyttä, ahdistusta ja toivottomuutta kokeneita nuoria. Koronan lieveilmiöitä kohdanneet nuoret tarvitsevat nyt tukea ja turvallisia aikuisia arkeensa. Yhteisvastuulla 2022 kurotaan takaisin nuorten kokemia menetyksiä. Hankitaan lisää turvallisia aikuisia ja muita hyvinvointia – ja aivan erityisesti mielen hyvinvointia – edistäviä tekijöitä nuorten elämään sekä Suomessa että maailmalla.

Lahjoita!
Auttaa voit lahjoittamalla rahaa. Inkoon seurakunnan viitenumeroa (305200) käyttämällä, verkkolinkkimme tai Mobile Pay -numeromme (69099) kautta tehdyt lahjoitukset kerryttävät Inkoon seurakunnan keräystulosta, ja niistä osa (20 %) ohjautuu paikalliseen avustamiseen.
VERKKOPANKISSA: Inkoon seurakunnan Yhteisvastuukeräykseen linkin kautta: yhteisvastuu.fi/inkoo Linkki avautuu uudessa välilehdessä
MOBIILISTI: Inkoon seurakunnan Yhteisvastuun Mobile Pay -lahjoituksen numero on 69099
Keräystilit
Aktia: FI82 4055 0010 4148 41
Nordea: FI16 2089 1800 0067 75
Pohjola pankki: FI14 5000 0120 2362 28
Käyttämällä Inkoon seurakunnan viitenumeroa 20 % tuotosta jää Inkoon seurakuntaan, Inkoon seurakunnan viitenumero on 305200.
Lue lisää sivulta Yhteisvastuu.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä
31.1.2022 11.27