Diakonia

Diakonia on huolenpitoa ja palvelua. Diakonia kuuluu läheisesti kirkon elämään ja ilmaisee kristillistä uskoa. Diakonia perustuu Jeesuksen esimerkkiin ja hänen opetuksiinsa.

Kertomuksessa laupiaasta samarialaisesta Jeesus osoitti, että jokainen ihminen on lähimmäisemme riippumatta kansallisuudesta, rodusta, uskonnosta tai muista erottavista tekijöistä.

Diakonia on kirkon perustehtävä. Se levittää kristillistä sanomaa ja toteuttaa rakkautta toisille ja auttaa niitä, joiden hätä on suurin eikä heitä muilla tavoilla auteta.

Inkoon seurakunnassa diakoniatyö on monipuolista auttamistyötä johon liittyy monia ulottuvuuksia (yksinäisyys, ihmissuhteet, taloudelliset haasteet, mielenterveysongelmat, sairaudet ja muut ulkopuoliset tekijät).

Lisäksi diakoniatyöhön kuuluu Inkoossa diakoniaan liittyvät asiakastapaamiset, verkostotyö eri toimijoiden kanssa, erilaiset toimintaryhmät, perhetyö, myyjäiset, Yhteisvastuu -keräys (kansainvälinen diakonia), lähetystyö (Kolkan perhe Thaimaassa) y.m.

Diakonian olohuone on pääsääntöisesti auki tiistaisin ja torstaisin klo 10-14 (tammi-kesäkuu, elo-marraskuu). Heinäkuussa olohuone ja kirppis ovat auki keskiviikkoisin klo 11-14. Katso muut tapahtumat tapahtumat osiossa

Tervetuloa kahville, viihtymään yhdessä ja tekemään löytöjä mini kirppikseltä! Diakonian olohuone on avoin kohtaamispaikka kaikille. 

Otamme vastaan siistiä ja uutta vastaavaa vaatetta sekä kodin pientavaraa. Mikäli haluat lahjoittaa voit kysyä lisää ja sopia ajan tavaran tuomiselle p. 050-4138814

Pappila
Pappila. Diakoniavastaanotto auki sopimuksen mukaan, ota yhteyttä puh. 040-5552090/diakoni Nina.
Olohuone