Kontakti-lehti nro 4 2024, s. 8 & 9, suomennokset

Hiljaisuuden jooga – matka kehossani ja sielussani

(Kontakti-lehti nro 4 2024, s. 8)

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna askeleeni veivät minut kolmena perättäisenä iltana Inkoon kirkkoon. Sinne saapui myös muita, pukeutuneina mukaviin vaatteisiin ja kantaen retkeilypatjaa. Jotkut löysivät paikkansa kirkon etuosasta alttarikaiteen ulkoympyrältä ja levittivät patjansa lattialle, toiset taas olivat lattialla portaiden alapäässä kirkkosalin puolella.

Ohjaajamme Petra Kullberg istui kirkon kuoriosassa meistä katsottuna keskellä. Hänellä oli joogamattonsa lähellä joitakin kirjoja ja ohjelmarunko, pieni punainen tuikkulyhty ja äänimalja pienine vasaroineen. Hän löi varovasti vasaralla äänimaljaa ja sen ääni kertoi, että olimme siirtymässä seuraavaan osuuteen.

Kirkkosaliin laskeutui levollisuus. Kaikki makasivat mukavasti omalla retkialustallaan. Petra aloitti lukemalla lyhen katkelman Raamatusta. Hän rukoili Jumalaa ja pyysi tätä olemaan mukana tässä yhteisessä hetkessä. Tämän jälkeen me osallistujat olimme aktiivisesti mukanana ohjatussa toiminassa.

Hetkittäin nousimme seisomaan makuualustojemme päälle ja liikutimme hitaasti käsivarsiamme Petran ohjauksessa. Samanaikaisesti tarkkailimme hengitystämme. Oikein hengittäminen ei ollutkaan itsestäänselvyys. Kun oikein keskityimme hengittämiseen, niin se tuntui hyvältä. Kävimme jälleen pitkäksemme ja kuuntelimme lisää Petran lukemia tekstejä.

Makasimme suorina koukistetuin polvin, venyttelimme varovasti selkälihaksiamme ja tasapainottelimme hetken seisovassa asennossa. Levähdimme eri harjoitteiden välillä ja lepohetken aikana oli mahdollisuus mietiskellä Petran lukemia Raaamatunlauseita tai olla vain läsnä tässä hetkessä.

Tunsin levollisuuden. Ylläni kaartuvien kattoholvien maalaukset näkyivät minulle aivan uudella tavalla. Kehossani ei ollut kireyttä. Kaikki ympärilläni oleva tuntui turvalliselta ja suurelta. Olin läsnä kaikilla aisteillani ja tunsin itseni onnelliseksi – ehkäpä samoin kuin voin kokea hiljentyväni, kun lepään yksin metsänpohjalla.

Sinä iltana satoi. Kirkossa oli kuivaa. Hiljaisuuden jooga oli minulle uusi, mutta merkittävä kokemus. Toivottavasti sille tulee jatkoa.

Hillevi Blomqvist

(Alkuperäisen tekstin tulkitseminen suomeksi: Tuija Wilman)

Hiljaisuus yhdistää meidät toisiimme

(Kontakti-lehti nro 4 2024, s. 9)

Kiireisessä ajassamme tuntuu olevan vaikeata pysähtyä ja hiljentyä. Nykypäivän huippuunsa viritetty elämäntahti saattaa johtaa siihen, että me ihmiset menetämme yhteyden omaan sisimpäämme, missä keho, sielu ja henki ovat tasapainossa. Dag Hammarskjöld kirjoittaa viisaassa teoksessaan Kiinnekohtia, joka julkaistiin hänen vuonna 1961 tapahtuneen kuolemansa jälkeen postuumisti (suom. Sinikka Kallio, Otava 1964): ”Jokaisen ihmisen sisimmässä on hiljaisuuden keskus, jota ympäröi äänettömyys.”

Psalmien kirja on Raamatussa hyvin keskeinen kirja – meidän on hyvä muistaa, että Jeesus käytti Psalmien kirjaa rukouskirjanaan. Psalmien kirjassa on monia kehoituksia hiljentyä Jumalan edessä. Esimerkiksi Ps. 46:11, tässä kolmen eri aikakauden suomennoksina: ”Heretkää ja tietäkää, että minä olen Jumala, korkea kansojen keskellä, korkea maan päällä.” (KR 1938); ”Lakatkaa te huolehtimasta! Tietäkää, että minä olen Jumala, kaikkia kansoja mahtavampi, korkein koko maailmassa.”(KR 1992); ”Jumala sanoo: Pysähtykää ja ymmärtäkää, että minä olen Jumala, kaikkien kansojen ja koko maailman valtias.”(Psalmit 2024)

Suomalaisessa retriittiperinteessä vaalitaan jo kauan sitten vakiintunutta hengellistä perintöä, johon kuuluvat hiljaisuus, rukous ja vahva läsnäolo Jumalan kasvojen edessä. Porvoon hiippakunnassa on Hiljaisuuden retriittikeskus Snoan, joka on 50 vuoden ajan ollut hiljentymisen paikka, missä jokainen voi ilman vaatimuksia etsiä ja löytää Jumalan rauhan, joka ylittää kaiken ymmärryksen (Fil. 4:7). Hangon lähellä sijaitseva Snoan on Suomen vanhin luterilainen retriittikeskus. Suomalainen retriittitoiminta on ottanut mallia Snoanista ja nykyään Hiljaisuuden Ystävät ry on koordinoi miltei koko maahan perustettujen retriittikeskusten verkostoa. Yhdistys järjestää myös jatkokoulutusta seurakunnan työntekijöille ja vapaaehtoisille. Porvoon hiippakunnassa vastaavasta koulutuksesta vastaavat Församlingsförbundet ry ja hiippakunta yhdessä. Tätä ennen Porvoon hiippakunnan koulutuskeskus Lärkkulla vastasi Snoanin toiminnasta 30 vuoden ajan. Toimiessani Karjaalla sijaitsevan Lärkkullan johtajana tehtävänkuvaani kuului olla myös Snoanin toiminnanjohtaja muutaman vuoden ajan.

Joitakin vuosia sitten näin Hiljaisuuden Ystävien toiminnassa uudentyyppisen retriitin: Hiljaisuuden jooga, joka on ruotsiksi käännetty sanoilla Stillhetens yoga. Ensimmäinen reaktioni oli hämmästys: Miksi jooga-sanaa käytetään kristillisessä yhteydessä? Eikö olisi parempi puhua Hiljaisuuden retriitistä, mikä on sanaparina vakiintunut kirkolliseen käyttöön? Vastaavia reaktioita on ollut ympäri maata – mutta minä uskon, että takertuminen yhteen sanaan ”jooga” vie sivuraiteille. Sen sijaan pitää keskittyä tarkastelemaan sisältöä.

Snoanin kotisivuilla sisältöä kuvataan seuraavasti: ”På Snoan sitter vi ofta stilla i bön, men man kan hitta stillheten också i rörelse. Stillhetens yoga är en är en mjuk och meditativ form av kristen yoga och har utvecklats av sjukhusprästen och retreatledaren Heli Harjunpää. Under övningarna öppnar vi oss för Guds närvaro med kroppen, psyket och andligheten. I övningarna ingår bibeltexter, psalmverser och både traditionella och nyskrivna böner.”

”Snoanissa istumme usein hiljaisessa rukouksessa, mutta ihminen voi löytää hiljaisuuden myös liikkeiden kautta. Hiljaisuuden jooga on pehmeä ja mietiskelevä/ meditaatiomuotoinen kristillinen jooga, jonka on kehittänyt sairaalapappi ja retriitinohjaaja Heli Harjunpää. Liikkeiden/ harjoitteiden välityksellä avaamme itsemme Jumalan läsnäölolle kehon, sielun ja hengellisyyden

kautta. Harjoitteiden toteutuksessa käytetään Raamatuntekstejä, otteita Psalmien kirjasta, sekä perinteisiä että uusia rukouksia.

Ensireaktioni jälkeen päätin lähteä kokeilemaan Hiljaisuuden joogaa Inkoon kirkkoon eräänä syyskuun lopun sunnuntaina. Ohjaaja Petra Kullberg johti herkällä kädellä pientä joukkoa. Huomasin olevani ainoa mies (tyypillistä!) osaanottajien joukossa. Koko tilaisuus oli hieno hiljainen hetki, jonka keskiössä oli rauhallinen ja päättäväinen läsnäölo Kristuksen ristin ja Jumalan kasvojen edessä. En ollut osannut etukäteen odottaa, että löytäisin itseni jälleen kerran hiljentymisen ulkoisessa ja sisäisessä tilassa, rauhalliset liikkeet, hengittäminen sekä Raamatuntekstit, kaikki nämä yhdessä puhuttelivat minua syvemmin kuin ollessani tavallisessa jumalanpalveluksessa. Hiljaisuus yhdistää meidät toisiimme, eheyttää meidät keskellä kaikkea melua ja ihmisyyden vajavaisuutta.

Björn Wallén

(Suomeksi tulkinnut ja toimittanut Tuija Wilman)