Uutislistaukseen

images2.jpg

Päivän saarna, Marian ilmestyspäivä

22.3.2020 06.34

Luuk. 1: 39-45
Muutaman päivän kuluttua Maria lähti matkaan ja kiiruhti Juudean vuoriseudulla olevaan kaupunkiin. Hän meni Sakarian taloon ja tervehti Elisabetia. Kun Elisabet kuuli Marian tervehdyksen, hypähti lapsi hänen kohdussaan ja hän täyttyi Pyhällä Hengellä. Hän huusi kovalla äänellä ja sanoi: ”Siunattu olet sinä, naisista siunatuin, ja siunattu sinun kohtusi hedelmä! Kuinka minä saan sen kunnian, että Herrani äiti tulee minun luokseni? Samalla hetkellä kun tervehdyksesi tuli korviini, lapsi hypähti riemusta kohdussani. Autuas sinä, joka uskoit! Herran sinulle antama lupaus on täyttyvä!”

Rakas sisar, rakas veli –


Tämä on merkillisin kirje jonka olen ikinä kirjoittanut.


Tämä on kummallisin saarna jonka olen koskaan pitänyt.


Ensiksi tarkoitus oli, että sinä istuisit kirkonpenkissä Inkoon marttojen kanssa, ja minä seisoisin saarnatuolissa.


Sitten ajatus oli, että sinä istuisit kotona ja kuuntelisit, kun minä istun alttarin vieressä ja saarnaan tyhjälle kirkolle.


Ja nyt kävi näin. Sinä olet kotona ja luet kirjettäni, jonka kirjoitin kotona rovastilassa.


Hämmennyksissäni tulin onneksi ajatelleeksi Paavalia. Hänhän oli kirjeenkirjoittaja, vaikka taisi enimmäkseen sanella ne. Mutta tulos oli sama. Jumalan sana ja hänen ajatuksensa välittyivät hänen ystävilleen. He reagoivat, keskustelivat, vastasivat, toimivat. Joten tämä kirjekin on oikeastaan ihan aitoa kristillistä saarnaperinnettä.
Kristinuskolla on aina ollut kyky elää ajassa ja maailmassa, puhua ihmisten kielellä, käyttää sitä mediaa eli niitä viestimiä joita kansakin käyttää. Paulus kirjeineen ja matkoineen. Jeesus vaelluksineen ja koskettavine kohtaamisineen. Ja tietysti tämän pyhän persoona, Maria, verkostoineen.


Kuvittele tilanne, jossa Maria on tänään, ilmestyspäivänä. On helppo samastua hänen hämmästykseensä, pelästykseensä ja sitten, vähitellen, tietoisuuteen ja ihmetykseen. Ymmärrämme, miksi hän kuitenkin muutamaa päivää myöhemmin hakeutuu sukulaisensa Elisabetin luokse. Merkillisinä aikoina tarvitsemme toisiamme. 


Elisabetin turvallisessa kodissa Maria sai tarvitsemaansa huolenpitoa – ja jotakin vielä enemmän. Hän sai varmistuksen enkelin kertomalle tiedolle. Hän ymmärsi, mikä hänen elämänsä merkitys tulisi olemaan. Hän eli ensimmäisen päivänsä jumalansynnyttäjänä, meidän kaikkien äitinä.


Meidän olemassaoloamme on nyt perusteellisesti ravisteltu. Olet ehkä nyt karanteenissa. Kylä on autio. Kirkko on tyhjä. Tulevaisuus on epävarma. Huoli omasta ja läheisten terveydestä kalvaa.  Elämä ja koko maailma tuntuu oudolta ja erilaiselta.


Silloin voimme seurata Marian esimerkkiä: Hakeutua toisemme luokse. Siihen on yhä monia keinoja. Lakataan puhumasta ”sosiaalisesta etäisyydestä”, sillä ei sitä ole. On fyysinen etäisyys, ja sen yli voimme rakentaa monia siltoja. Vaikka emme voi huolissamme rynnätä kylään, kuten Maria Elisabetin luo, meillä on kaikki keinot puhelimesta skypeen, yhteisestä kävelylenkistä – toki riittävän etäisyyden päässä toisistamme – vanhanaikaisiin kirjeisiin, jollainen tämäkin on. Voimme pyytää, tarjota ja ottaa vastaan apua Marian ja Elisabetin tapaan. Ja meillä on käytettävissämme myös rukous, toistemme kanssa ja puolesta – yhteys, jota helposti tulee aliarvioiduksi. 


Tulkoon tämä kummallinen aika sinulle yhtä merkittäväksi kuin mitä käynti Elisabetin luona oli Marialle: Aika, jolloin ensimmäisten hämmentävien päivien jälkeen avaa ajatuksia ja oivalluksia, joita et olisi koskaan tavoittanut tavallisen arjen kiireessä tai ikävystymisessä. Jumala ei puhuttele meitä vain enkelin vierailuin. Hän puhuu meille myös toistemme kautta, sanansa kautta, hiljaisuudessa ja oivalluksin. 


Eletään siis turvallisesti eteenpäin – kuten Paavali päättää kirjeensä – varmassa luottamuksessa Jeesuksen Kristuksen rakkauteen, Jumalan isänrakkauteen ja Pyhän hengen osallisuuteen meistä jokaisen elämässä.


Hilkka Olkinuora
naapurisi, martta, rovasti